tiistai, 15. joulukuu 2015

Arvosteluita: Cuptain (Oulu)

Edellisestä kerrasta onki aikaa, ei vaan yksinkertasesti oo huvittanu kirjottaa niin enpä oo sit kirjottanu. Pikkujoulukausi on kuumimmillaan ja niin on kyseisen firman ideaki, nimittäin kiinalaista ruokaa kotiinkuljetuksella! Onko Oulu sitten niin periferia, että tuntuu ihan ameriikalta saaha kiinalaista kotiin vieläpä tosi edulliseen hintaan? Cuptain operoi HoHotin kanssa, jonka ruokaa oon aiemmin kehunu. Ideana Cuptainilla (http://hohot.fi/kotiinkuljetus/) on, että he tuovat ruoan mihin tahansa max. 8 km säteellä ja kotiinkuljetus on hinnoiteltu alueiden mukaan. Käytännössä kuitenkin jos tilaat yli 25 € edestä, erillistä maksua kotiinkuljetuksesta ei tule. Vaikka tilauksen hinta jäis alle 25 €:n, ei kuljetuksien hinnat päätä huimaa. Aivan loistava idea, kunhan vain sais koskemaan viikonloppuja tai myös ilta-aikoja niin rapulakeijotki pääsis osingoille :)

Lounasmenu on aika suppea eli valinnanvaraa ei hirveästi oo. Toisaalta jos tykästyy johonkin ruokaan niin sitähän usein ainakin itellä tulee tilattua samoja eväitä eli en näe suurta ongelmaa tässä. Hinnasto noudattaa alle 10 €:n periaatteita.

Itse ruoka sitten. Tilasin neljää eri sorttia: Chilihärkää, inkivääripossua, kanaa kung pao ja nuudelihärkää. Ollaanpa rehellisiä, ei voi kehua. Annoskoko oli ainaki munlaiselle pullukalle aivan liian pieni. Normaalit ihmiset on sit asia erikseen. Ruoan maku oli korkeintaan keskinkertainen, mutta suurin ongelma oli tekstuuri. Lihan päällä oli tosi paksu kerros jonki sortin suurustetta, tärkkelystä, kananmunan valkuaista tai mitä se nyt onkaan. Samaa limaisen tyylistä tavaraa oli myös kastike täynnä. Eli joka puraisulla eka tunne suussa oli se lima. Tää aiheutti sitten sen, että en vaan voinu syyä ruokia loppuun, jäi harmittamaan. Nuudelihärässä sitä "limaa" ei ollu läheskään niin paljon ja se oliki listan paras annos! 

Edelleenki idea on mun mielestä loistava, mutta ite tuotteen on oltava kunnossa, muuten noutaja tulee nopeaa.

S

WP_20151212_009.jpgWP_20151212_013.jpgWP_20151212_008.jpg

lauantai, 18. huhtikuu 2015

Aasialaista: Chilikanaa

Mie himoan aasialaista ruokaa, kanaa chilikastikkeessa take awayna on yks maailman parhaimpia juttuja. Eräs kiinalainen kaveri sano, että Suomessa myytävä kiinalainen ruoka on ehkä 50% kiinalaista et "oikea" kiinalainen on ihan erilaista. No, päätin kuitenki kokeilla ekaa kertaa siis ja olin oikeinki tyytyväinen lopputulokseen. Alkuperäne resepti löyty täältä: http://www.travelchinaguide.com/tour/food/chinese-cooking/diced-chicken-chili.htm. Sovelsin tätä reseptiä vähän, kun ei kaikkia mausteita ollu eikä huvittanu alkaa ostamaankaan paskan ruoan pelossa. Ois jääny mausteet lojumaan sit kaappiin. Monet kinukkireseptit vaikuttaa jotenki monimutkasilta ja ne tuntuu vaativan älyttömän määrän eri ainesosia mut tämä ei niinkään. Pakko olla yksinkertasta, muuten en ala millekään. Älä säikähä tarkkoja mittoja, tämä EI OLE VAIKEAA eikä vie kauaa. Alla olevista ainesosista suurin osa löytynee jääkaapista jo valmiiks.

Ainekset (tästä syö max. kaks henkilöä):

250g kananrintaa tai sisäfilettä (ostin stockmannin lihatiskiltä yrttivalkosipulimarinoidun itte...)

1 sipuli

kuivattuja chilejä 5-10 (kokonaisia, ei jauhettua)

2 kpl tuoretta rawit-chiliä

maustepippureita n.10

valkosipulia pari kynttä

tuoretta inkivääriä peukalonpään verran

kananmunan valkuainen

1 rkl soijaa

1 tl vehnäjauhoa

öljyä 

1 rkl makeaa sherryä (tällä korvasin riisiviinin = cooking wine, joka niin monessa ohjeessa on)


- Palottele inkivääri, tuore chili, kuivatut chilit, sipuli ja valkosipuli. Sipulit voi jättää vähän isommiksi paloiksi. 

- Palottele kanat kuutioiks. Sekota keskenään ½ rkl soijaa, ½ tl vehnäjauhoa, kananmunan valkuainen ja ½ rkl sherryä. Kaada kanat tähän seokseen ja lisää ½ tl suolaa. Anna marinoitua vartti vähintään. 

- Tee mausteliemi: ½ tl suolaa, ½ rkl sherryä, ½ rkl soijaa, ja ½ tl vehnäjauhoja. 

- Ota esille wokkipannu jos löytyy, tavallinenki käy jos ei löydy wokkia. Laita siihen kylmänviileästi öljyä sen verran et pannun pohjapinta peittyy kokonaan. Kuumenna öljy täydellä lämmöllä, kaada kanoista marinadi pois ja nakkaa sekaan. Paista kanoja niin kauan, että ne saavat kunnolla väriä. Ota kanat pois ja jätä öljy pannulle. 

- Kuumenna öljy uudestaan täysillä, nakkaa sinne kokonaisia maustepippuria noin kymmenkunta. Lisää hetken päästä pilkotut chilit, valkosipuli, sipuli ja inkivääri. Paista pari minuuttia maksimissaan et sipuli säilyttää rapean rakenteensa. 

- Lisää kanat ja mausteliemi sekaan ja paistele vielä minuutti tai pari. 

- No nyt se onki valmista. Siivilöi ylimääräne öljy pois jos ei maistu. (Sitä on tässä muutenki jo ihan tarpeeksi...)

- Tarjoa esim. jasmiiniriisin kans. Kun teet jasmiiniriisin ohjeen mukaan, se muistuttaa kiinalaisessa saatavaa riisiä aika paljonkin ottaen huomioon näin pienen vaivan. 

PS. Enpä jaksanu paljon taas koristeluun panostaa. Vähän jotaki vihreetä kaveriks niin näyttäs ihan erilaiselta...

WP_20150109_18_32_34_Pro.jpg

 

 

 

 

sunnuntai, 22. helmikuu 2015

Arvosteluita: HoHot (Oulu)

Pari kertaa vuojessa piettävä ravintolapäivä on kyllä hyvä keksintö. Oulussa on ollut molemmilla viime kerroilla Värikäs ravintola (colorful restaurant), jossa on ollut lähes 20 eri maan edustus. Esimerkkinä ainaki Kiina, Japani, Turkki, Sri Lanka, Kosovo, Liettua, Bangladesh, Irak ja Somalia. Ikävältä tuntuu sanoa, mutta monen maan ruoka ei ainakaan ittelle sopinu suuhun ei sitten millään. Ehkä sekin vaikuttaa kun ruoat tarjoillaan muovikipoista ja syödään muovikipoista niin siitä on ainaki gloria kaukana. 

Japanin edustus (HoHot http://www.hohot.fi/) oli ravintolapäivän parasta antia. Ideana oli mausteinen pikaruokakeitto kahvikupista tarjoiltuna, johon sai ottaa haluamiansa täytteitä, esimerkiksi lihapullia, nuudeleita, sea foodia, tofua, nakkeja, aasialaisia sieniä, herkkusieniä yms yms. Kaikessa yksinkertaisuudessaan HoHotin keitto oli todella maukasta, kun siihen vielä lisäsi heidän tekemäänsä chiliöljyä. Ootan innolla, että HoHotia pääsis syömään useamminki ku kaks kertaa vuojessa.

WP_20150215_11_51_02_Pro.jpgWP_20150215_11_50_35_Pro.jpgWP_20150215_11_50_14_Pro.jpg

perjantai, 16. tammikuu 2015

Lisukkeita: Parmesan-rucolaperunat ja punaviinikastike

Tässä sitä taas ollaan, dieetillä siis. Viikko vielä pitäs jaksaa. Tosin selvää lipsumista on havaitavissa tuhdin liharuoan muodossa. Tein pitkästä aikaa naudan sisäfilettä, punaviinikastiketta ja parmesan-rucolaperunoita, jotka osottautu hyväksi lisukkeeksi. Omatekone punaviinikastikeki oli omasta mielestä hiton hyvvää. Tässä molemmille ohje:

Parmesan-rucolaperunat (1-2 hlölle):

150g parmesanlastuja

1 puntti rucolaa

4-6 kiinteää perunaa

suolaa, öljyä, pippuria

--> Keitä perunat suolavedessä lähes kypsiksi. Viipaloi neljään osaan, nakkaa pannulle öljyä ja paista sen verran aikaa et saavat väriä. Mausta suolalla ja pippurilla. Laita kippoon ja sekota joukkoon rucola ja parmesanlastut. 

Punaviinikastike

4-6 valkosipulinkynttä

1 shalottisipuli

2 dl punaviiniä

½ punttia tuoretta timjamia

demi-glace -kastikepohja (2dl)

5 kpl kokonaisia mustapippureita 

vehnäjauhoja suurustamiseen

suolaa

voita

½ lihaliemikuutio

--> Pilko sipulit ja valkosipulit pienemmiksi ja nakkaa kattilaan voin kans. Kuullota sen verran et sipulit pehmenee, lisää punaviini, timjami, ½ lihaliemikuutio ja mustapippurit. Voit kiehauttaa tässä vaiheessa et alkoholia haihtuu pois. Lisää demi-glace, laske lämpöä ja anna hautua 10min. Lopuksi suurusta vehnäjauhoilla et saahaan vähän paksumpaa kastiketta ja mausta suolalla. Sit siivilöit johonki kippoon niin siinä se on.

Itte en jaksanu pilkkoa valkosipulinkynsiä vaan heitin kokonaisina sekaan ja ongin ne mukaan ruokaan. Että tämmöstä.

WP_20150116_18_55_17_Pro%20%282%29.jpgWP_20150116_18_56_09_Pro.jpgWP_20150116_19_05_37_Pro%20%283%29.jpg

perjantai, 9. tammikuu 2015

Arvosteluita: Sauraha (Oulu)

Ravintola Sauraha on nepalilainen rafla, joka avattiin tässä taannoin entisen pizzerian paikalle Oulussa. Paikka on pikkusen sivumpana, mutta keskustassa kuitenki. Suosittelen kattoon eat.fi:n arviot, jotka on ihan jäätävät. Arvosteluita on kuitenki reilusti eli ei oo kahen ihmisen arvio. Facebookissa porukka kans hypettää tätä niin pitihän se mennä tarkistamaan tilanne. Ja mitä ihmeen nepalilaista ruokaa? Nepal on jo niin nobody-maa itessään et senhän on pakko olla pahaa eikö? Helsingissä kävin itte ekaa kertaa ja ruoka muistutti hyvinkin läheisesti intialaista ruokaa. Paljon samoja juttuja mut myös jotain uutta. 

Saurahassa tarjoilijat ei puhu oikeastaan suomea, mutta ovat kuitenkin tosi palvelualttiita. Listahinnat on tosi halpoja, kallein ruoka tais olla 26€ luokkaa. Alkuun tuodaan aina papadamin tyylistä leipää ja kastiketta, jotka jo muodostaa sellasen kaksikon et alta pois. Itte oon käyny siellä nyt pari kertaa ja molemmilla kerroilla ottanu jonku chef's specialin, eri version tosin. Ruoassa oli mm. jättiravun pyrstöjä, lammasta ja kanaa kermaisen mausteisessa kastikkeessa. Kaikessa lyhykäisyydessään, ruoka on erittäin hyvää ja täynnä makua. Annoskoot ovat isoja, minkä lisäksi ruoan mukana tuodaan raitaa (jogurttikastike) ja tuoretta naan-leipää todella isot palat. 

--> Uskomattoman hyvänmakuista ruokaa, halpaa ja isot annoskoot = PARATIISI

WP_20141107_004.jpgWP_20141107_005.jpgWP_20141107_006.jpgWP_20141228_13_07_08_Pro.jpgWP_20141228_13_07_17_Pro.jpgWP_20141107_004.jpg1680x1050.jpgWP_20141228_13_06_20_Pro.jpgWP_20141228_13_04_27_Pro.jpg

 

 

  • Henkilötiedot

    25v luokanopettaja, entine rovaniemeläinen, nykyne oululainen. Syöminen aiheuttaa vähän liian suurta nautintoa.